Olen kotoisin Saarijärveltä kahdeksan sisaruksen perheestä.
Varsinaisen työurani toimin leipomoyrittäjänä Mikkelissä. Siinä koin yrittäjän ihanuuden ja kurjuuden. Tein työtä lähes vuorotta. Jo silloin taide kiinnosti, aikaa vaan ei tuntunut löytyvän. Työtä vuorotta ja altistuminen leipomon jauhopölyille kostautui täydellisenä uupumuksena vuonna 2001.
Tavallaan se oli onni onnettomuudessa, koska havahduin ja aloitin maalaamisen opiskelun. Samaan aikaan löytyi aviomieheni Jari. Myös sukunimeni olen vaihtanut avioliiton myötä Pirttimäestä Lindeniksi.
Muutimme Kuoreveden Ylövedelle ja aloitin Jämsän työväenopistossa öljyvärikurssin. Ystäväni Aune opasti tien Oriveden opistoon vuonna 2006. Siellä olen sittemmin käynyt kursseilla joka vuosi.
Minulle Oriveden opisto on tärkeä. Ympäristö inspiroi ja opettajat ovat taitavia. Siellä on ihana maalata ja pensseli lentää. Minulla on myös ollut onni puolellani, koska taiteilijakursseilta olen saanut useita ystäviä. Olen täysin kotiutunut tänne Ylövedelle. Iloitsen uudesta ateljeestani ja maalaamisesta. Toivon, että saamme Jarin kanssa nauttia tästä loppuikämme.